Estevarsojen huhtikuun 2020 laatuarvostelutilaisuus:
(7 + 9 + 5 + 2 + 2 + 7 = 32p) EV-II
|
|
Matteo oli varsin onnellinen. Hollanninvahvistus Pombe varsoi komean pitkäjalkaisen orivarsan aikaisin maaliskuisena lauantaiaamuna. Lunta tuiskutti enemmän kuin koko talvena yhteensä, kun kiiruhdin talliin Matteon ilmoitettua perheenlisäyksestään. Jos niin voi sanoa. Orivarsa oli toivottu siksi, että se jatkaisi Arezzo-papan kovapäistä isälinjaa ja sillä oli näin ollen suuri merkitys Matteolle. Arezzo kun on miehen ykköshevonen kautta aikain. Mikään heiveröinen pikkuvarsa sieltä ei tulla tupsahtanutkaan karsinan pahnoille, vaan jo alusta asti oli hyvinkin selkeää, että oriista kasvaisi paitsi kovaluontoinen, myös huomattavan suurikokoinen.
Luonnekuvaus
Tämän hevosen sukutaulun nähdessään voi jo itse hevosta näkemättä arvioida, millaisen luonteenlaadun se oikein omaakaan. Vaikka emä on sukulinjoiltaan melko tuntematon, on päivän selvää, että tämä kovapäisyydessään A-luokkaan kuuluva isä linja on näkynyt ja kuulunut kauas. Amor ei ole siinä mikään sääntöä vahvistava poikkeus.
Vaikka Amoriin on päässyt livahtamaan hitusen verran emän herkkyyttä, voi sitä ihan hyvällä omallatunnolla kutsua luupääksi. Matteon mielestä se on erinomainen ominaisuus, ehkä siksi, että miehellä on itselläänkin taipumusta kovakalloisuuteen. Tallitavoissa Amorista ei ole sanottavana juurikaan pahoja sanoja, sillä se on tallissa erinomaisen hyväkäytöksinen ja rauhallinenkin. Sillä ei ole tapana napsia karsinan ohi kulkevia hevosia, eikä se ryntää puupää edellä ulos karsinasta, kun ovi avataan. Se ei ole millään muotoa varsinaisesti aggressiivinen hevonen.
Mutta kun tietää, mistä aineksista Amor on kasattu, tietää myös, ettei kyseessä ole aloittelevan harrastajan hevonen. Hyvät tallitavatkin juontavat juurensa ammattimaiseen käsittelyyn pikkuvarsasta lähtien. Osaamattomissa käsissä Amor toki voisi olla melkoinen pommi. Vaikka pelisäännöt on tehty selväksi noin miljoona ja puolisataa tuhatta kertaa, kokeilee Amor takuulla, josko tällä kertaa vaikkapa rynniminen olisikin ok. Taluttaessa ori pöhisee ja puhisee, kulkee kaula kaarella ja ravaa paikoillana vieressä vieressä. Eikä ole kerta taikka kaksi, kun Amor meinaa taluttajan jyrätä. Ei ilkeyttään, vaan ennemminkin pöljyyttään.
Ratsuna Amor on isona hevosena kaikin puolin iso. Sillä on isot liikkeet, eikä sen kääntymissäde ole kovinkaan pieni. Se hyppää isolla ja melko kuluttavalla tyylillä, jota Matteo ahkerasti treenaa taloudellisemmaksi. Amor on sitä mieltä, että kun esteen pääsee ylittämään metrin ilmavaralla niin se toki on tehtävä. Omalla huipputasollaan hypätessään Amor ei toki ota valtavasti ilmaa esteen ja itsensä väliin, mutta jumppasarjoilla nähdään välillä ihan järjettömiä lentoja.
Emän Pomben tuoma herkkyys näkyy Amorissa ennen kaikkea ratsuhommissa. Ori osaa lukea ratsastajaa mielettömän hyvin, ja sitä pystyy ratsastamaan isälinjaansa nähden uskomattoman pienillä avuilla. Edellä mainitun lisäksi tempon ja askeleenpituuksien hienosäätö on tämän hevosen kohdalla toisinaan tyystin omaa luokkaansa. Noin niin kuin positiivisessa mielessä. Mutta älkääpä nyt tuudittautuko siihen, että Amor olisi jotenkin helppo ratsastaa. Ei se ole. Se, että Amor osaa lukea ratsastajaa, ei tarkoita sitä, ettäkö se lukisi aina. Ja tulee muistaa, että Amoria voi tosiaan ratsastaa isälinjaan nähden eleettömästi. Ei yleismaailmallisesti eleettömästi. Vieraalle ratsastajalle ori ei taatusti näytä parhaimpia puoliaan, sillä Amorin erinomaisen hyvin tunteva Matteokin on tuiskahtanut vaakatasoon maneesin pohjaan useammin kuin kerran Amorin kanssa touhutessaan (tätähän en sitten ääneen sanonut!) Mutta potentiaalia herkäksi ratsuksi Amorista yllättävää kyllä löytyy. Epäilenpä tosin, että se potentiaali ei taida koskaan tulla ihan täydellä volyymilla käyttöön.

Sukutaulu
-
näyttelymenestys
-
kilpailumenestys
-
päiväkirja
<
>
Hannaby Young Stars 2020 (arvionti: Lynn)
Pisteet: 8 / 10 / 8.5 / 7.5 / 7 :: ka 8.2 (sij. 2/12)
Testiratsastaja: Marina Zetterlund
Testiratsastajan palaute: Keveälinjainen ja ryhdikäs hevonen mielekkäästä isälinjasta. Se käyttäytyi tänään oikein hyvin ja tuntui hyvin tehtäviinsä valmistellulta, tavoitteellisesti työstetyltä ratsuhevoselta. Aika hyvin säädeltävä laukka, tänään parempi vasemmalle, ja potentiaalia tehdä myöhemmin nopeita ratkaisuja uusinnoissa. Hypyissään ajoittain liioitteleva, kuluttaa itseään, mutta skoupikas jos kestää käyttöä isoille radoille saakka ilman ongelmia. Lupaavat ainekset, onnea jatkoon.

1. huhtikuuta 2020, Kevät kihisee korvien välissä
|
päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Elli L.
|
Keskenkasvuinen hongankolistaja ravasi aidanviertä edestakaisin. Se yritti tartuttaa ulkoilunaapuriinsa nuoren miehen keväistä intoa, muttei viereisessä tarhassa heiniään mutustellut Arezzo jaksanut kiinnostua pojanklopin kukkoilusta. Arezzoa korkeintaan ärsytti pojanpoikansa turhanpäiväinen häslääminen. Vaikka tokkopa hevonen sukulaisuussuhteistaan ymmärsi. Papan kääntäessä ikäisekseen kovinkin lihaksikkaan, joskin loimen peittämän takamuksensa kohti lapsenlastaan, Amoria, nosti jälkimmäinen kierroksiaan entisestään. Se veti korvansa luimuun ja ravasi entistä ponnekkaammin tarhan toiseen päähän.
Ennen tiukkaa U-käännöstä Amorin aivot tilttasivat ja se kaikessa kuohupäisyydessään nosti rivakan laukan. Harmillisesti nuoren miehen kokemusvuodet eivät riittäneet ymmärtämään, ettei moinen spurttailu loskavellissä ole millään muotoa järkevää. Etenkään, kun tasapainoa ja lihasvoimaa ei vielä löydy ihan niin kuin toivoa soisi. Ketteryyskin on pikkuvarsa-ajoista laskenut kuin lehmän häntä koipien kasvettua pituutta aivan liikaa. Kirahvilta näytti koko hevonen epäsopusuhtaisuudessaan. Niin, räjähdysmäinen laukannosto ja sitä seurannut tiukka kurvi johti komeaan kylkiliirtoon. Kauniin vaaleansininen loimi muuttui puoliksi ruskeaksi ja vettä tippuvaksi. Paitsi että loimi ja jalat olivat saaneet kuraisen kuorrutuksen ylleen, oli mutavelliä myös hännässä, kaulassa, korvissa, päässä ja loimen alla lautasilla. Amor kampesi itsensä maasta ylös ja yhtäkkiä sen kevätvireestä ei ollut tietoakaan. Ori ei vilkaisuutkaan Arezzoa kohti, vaan tallusti loimi toisella kankulla roikkuen portille odottamaan noutajaa. Jos Arezzo olisi ihminen, olisi se takuulla nauranut partaansa nähdessään klopin menevän mukkelismakkelis. Nyt se vain nautti äkkiä alkaneesta rauhallisuudesta ja jatkoi heiniensä mutustelua.

VIRTUAALIHEVONEN - A SIM-GAME HORSE
kuvat: scirlin
kuvat: scirlin