Perustiedot
|
|
Kantakirjattu I-palkinnolle huhtikuun 2019 tilaisuudessa pistein 20 + 21 + 20 + 20 = 81p.
Luonnekuvaus
Metelistä päätellen voisi kuvitella käytävää pitkin astelevan isommankin oriin, mutta ei, meidän pienen pieni Pikkis se siellä vaan ilmoittelee olemassa olostaan. Pikkiksellä on valtava tarve tulla nähdyksi ja etenkin kuulluksi kulki se sitten missä tahansa. Salaa tämän pikkuherran kanssa ei pääse ninjailemaan mihinkään, joten ryöstöretkelle Pikkistä ei kannata ottaa mukaan.
Hoitotilanteissa Pikkis on utelias ja se haluaa tietää jatkuvasti, mitä hoitaja puuhaa. Ori on mahdottoman kova hössöttämään ja tunkemaan turpaansa joka paikkaan. Se takuulla kurkistaa kerran jos toisenkin myös avonaisesta karsinanovesta, mikäli tilanne sen vain sallii. Herkkänä miekkosena Pikkistä ei kannata komentaa turhan napakasti, muttei sen toki sallita tekevän ihan mitä haluaa. Pikkis kunnioittaa ihmistä ja väistää joka tilanteessa, joten uteliaisuudesta huolimatta ei ole pelkoa, että Pikkis lähtisi ryntäilemään päälle halutessaan tutkimusmatkoille. Vaikka ei kait näin pieni hevonen voi ketään jyrätäkään. Hoitotoimenpiteitä Pikkis ei vastustele, mutta sen kanssa touhuaminen ottaa välillä aikaa, kun oriilla tosiaan on nenä aina joka paikassa mukana.
Ratsuna Pikkis on hieman rauhaton. Se tuppaa kipittelemään ja pälyilemään kentän ulkopuolisia tapahtumia heti alkukäynneistä lähtien. Näin ollen Pikkis vaatiikin ratsastajaltaan rauhallisuutta, mutta toisaalta myös jatkuvaa muistuttelua siitä, mitä oltiin tekemässä. Pikkis on hyvin herkkä niin suustaan kuin kyljistään, joten sitä saa ratsastaa kilteillä ja pehmeillä otteilla. Pikkiksen ravi on hieman lyhyt ja levoton, mutta laukka sen sijaan on pieneksi hevoseksi hyvin matkaavoittavaa ja voimakasta.
Esteratsuna Pikkis on vauhdikas ja hyvätempoinen. Sillä on hyvin ponnistusvoimaa, mutta se on melko hätäinen hypyssään. Toisinaan ori myös hieman kummastelee erikoisempia esteitä. Sen kanssa kannattaakin radalla tutustua ennen suoritusta erikoisempiin hökötyksiin. Ratsastajan varmuus kuin myös epävarmuus tarttuu Pikkikseen kuin pesusieneen.

Sukutaulu ja jälkeläiset
ISÄ Mahtimies
tummanpunarautias 140cm evm |
|
EMÄ Lilliputti
ruunikko sabino 138cm evm |
|
jälkeläinen |
emä |
saavutukset |
sph t. Vappulan Pikkumusta (s. 3.4.2019 - prt 138cm) |
KTK-II |
|
sph t. Vappulan Pikkupusu (s. 2.5.2019 - rn 137cm) |
KTK-II |
|
sph t. Helmiahon Kirsikkapusu (s. 22.1.2020 - rt 140cm) |
ktk-kelpoinen |
-
näyttelymenestys
-
kilpailumenestys
-
päiväkirja & valmennukset
<
>
30.11.2018 VSR: Suomenhevosten rotunäyttely - II-palkinto
30.4.2019 VSR: suomenhevosten rotunäyttely - I-palkinto
07.11.2018 VSN: Riimuvaara - RCH (4-4-4-4-4-3½-4-4-3½-3½=38,5p)
21.07.2019 VSN: Turmeltaja - RCH (4½-4-4-4-4-4-4-4-3½-4=40p)
30.03.2019 NJ: Kadon Kartano -BIS3 MVA-SERT (päätuomari: Lissu T.)
04.06.2019 NJ: Adinan ponitila - irtoSERT (päätuomari: Jannica)
03.11.2019 NJ: Bogård - irtoSERT (päätuomari: alaera)

KRJ - sijoituksia 50, joista voittoja 10
31.10.2018 - KRJ - Helppo C - Riemunkirjava - 3/42
05.11.2018 - KRJ - Helppo C - Riemunkirjava - 5/42 06.11.2018 - KRJ - Helppo C - Riemunkirjava - 5/42 03.04.2019 - KRJ - Helppo B - Stall Fernweh - 4/40 05.04.2019 - KRJ - Helppo B - Stall Fernweh - 5/40 14.04.2019 - KRJ - Helppo B - El Braqa - 2/30 17.04.2019 - KRJ - Helppo B - El Braqa - 2/30 21.04.2019 - KRJ - Helppo B - Gestüt Helmwald - 2/30 22.04.2019 - KRJ - Helppo B - Gestüt Helmwald - 2/30 22.04.2019 - KRJ - Helppo B - El Braqa - 4/30 23.04.2019 - KRJ - Helppo B - El Braqa - 2/30 23.04.2019 - KRJ - Helppo B - El Braqa - 5/30 25.04.2019 - KRJ - Helppo B - Gestüt Helmwald - 3/30 25.04.2019 - KRJ - Helppo B - El Braqa - 4/30 27.04.2019 - KRJ - Helppo B - El Braqa - 3/30 30.04.2019 - KRJ - Helppo B - Gestüt Helmwald - 1/30 03.06.2019 - KRJ - Helppo B - Hornanhovi - 2/30 03.06.2019 - KRJ - Helppo B - Hornanhovi - 3/30 05.06.2019 - KRJ - Helppo B - Hornanhovi - 3/30 07.06.2019 - KRJ - Helppo B - Hornanhovi - 2/30 12.06.2019 - KRJ - Helppo B - Hornanhovi - 4/30 21.06.2019 - KRJ - Helppo B - Hornanhovi - 5/30 14.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 4/29 15.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 5/29 16.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 3/29 |
17.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 2/29
20.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 3/29 23.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 1/29 26.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 4/29 28.07.2019 - KRJ - Helppo B - Syrjän Ratsutalli - 5/29 28.07.2019 - KRJ - Helppo B - Tiiron Ratsutalli - 1/40 02.08.2019 - KRJ - Helppo B - Tiiron Ratsutalli - 4/40 02.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 1/30 08.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 4/30 09.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 3/30 12.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 2/30 12.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 1/30 14.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 2/30 14.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 1/30 16.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 1/30 16.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 1/30 20.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 2/30 25.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 4/30 26.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 2/30 27.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 5/30 30.11.2019 - KRJ - Helppo B - Mairoth Shetlands - 2/30 04.11.2019 - KRJ - Helppo B - Kadon Kartano - 1/30 06.11.2019 - KRJ - Helppo B - Kadon Kartano - 2/30 09.11.2019 - KRJ - Helppo B - Kadon Kartano - 2/30 10.11.2019 - KRJ - Helppo B - Kadon Kartano - 1/30 |
ERJ - sijoituksia 46, joista voittoja 3
11.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 1/30
14.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 3/30 16.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 4/30 21.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 3/30 22.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 3/30 27.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 2/30 28.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 3/30 29.04.2019 - ERJ - 80cm - El Braqa - 3/30 17.07.2019 - ERJ - 80cm - Tiiron Ratsutalli - 2/40 05.08.2019 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 2/50 11.08.2019 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 4/50 12.08.2019 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 5/50 16.08.2019 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 7/50 21.08.2019 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 7/50 29.08.2019 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 3/50 19.10.2019 - ERJ - 80cm - Mörkövaara - 4/50 24.10.2019 - ERJ - 80cm - Mörkövaara - 6/50 25.10.2019 - ERJ - 80cm - Mörkövaara - 2/50 30.10.2019 - ERJ - 80cm - Mörkövaara - 3/50 04.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 4/30 05.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 3/30 05.11.2019 - ERJ - 70cm - Kadon Kartano - 5/39 06.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 4/30 |
07.11.2019 - ERJ - 70cm - Kadon Kartano - 2/39
07.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 4/30 08.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 4/30 09.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 2/30 10.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 2/30 11.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 3/30 16.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 3/30 18.11.2019 - ERJ - 80cm - Everholt Estate - 5/30 18.11.2019 - ERJ - 80cm - Everholt Estate - 3/30 20.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 1/30 22.11.2019 - ERJ - 80cm - Everholt Estate - 4/30 24.11.2019 - ERJ - 80cm - Everholt Estate - 5/30 26.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 5/30 27.11.2019 - ERJ - 80cm - Hornanhovi - 4/30 27.11.2019 - ERJ - 80cm - Everholt Estate - 3/30 28.11.2019 - ERJ - 80cm - Everholt Estate - 1/30 02.01.2020 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 4/49 05.01.2020 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 4/49 09.01.2020 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 6/49 14.01.2020 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 3/49 25.01.2020 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 7/49 29.01.2020 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 3/49 30.01.2020 - ERJ - 80cm - Hiivurin Suomenhevoset - 3/49 |
5. toukokuuta 2019, Pikkis Orikarnevaalissa |
(pk-merkintä, kirj. Elli L.)
|
"Älkää nyt naurako, kun seuraava ori tulee paikalle. Ääntähän siitä lähtee, kuten kuulettekin, ja vauhdilla se tulee ja ottaa lavan haltuunsa. Mutta on se vaan niin paljon pienempi kuin kaikesta etukäteisuhoamisesta voisi päätellä. Ja sieltä hän saapuu - Pikkuputti! Pikkis on vain 137cm korkea pienhevonen, joka on kantakirjattu 81 pisteellä I-palkinnolle. Pikkis on nuori ja sen kilpaura on alkutekijöissään, mutta se ottaa tällä kaudella vastaan muutaman tamman.
Katastrofin ainekset oli nähtävissä jo siitä, kun Pikkis tuli puoliksi sivuttain kimakalla äänellä hirnuen sisään. Ratsastajalla oli täysi työ pidellä tämä märän saippuapalan kaltainen pikkuori hallinnassaan. Se kun olisi mieluusti laukannut maneesia ympäri ja esittänyt matkalla ehkä pari komeaa pukkia. Sivuaskelin stepaten ja joka kolmannella askeleella vähän keulien Pikkis siirtyi maneesin toiseen päähän antaen tilaa sisään tulevalle Pikkumustalle. Ratsastaja ohjasi villikkonsa isolle pääty-ympyrälle. Pienestä kinastelusta huolimatta Pikkis rauhoittui ravaamaan ympyrällä. Ilme kuitenkin kertoi, että lisää sikailua olisi luvassa. Tammavarsa Pikkumustan tullessa maneesiin, alkoi Pikkis tavoilleen uskollisena pitää melkoista juttelukonserttia jälkikasvulleen. Aina lähestyessään Pikkumustan maneesinpäätyä, Pikkis kohosi maasta pari senttiä lisään ja pörheänä puhisi ja puhalteli. Ratsastaja pyrki pitämään Pikkiksen keskittymisen pienissä tehtävissä ympyrällä. Välillä hän väistätti takaosaa ulos, välillä etuosaa sisään, otti vastataivutuksia ja vaihtoi suuntaa ympyrällä. Ihan näppärästihän Pikkis toki liikkui, sen ajatus vain ei pysynyt ihan mukana.
5. toukokuuta 2019, näyttelyharjoitukset Susirajassa |
(pk-merkintä, kirj. Lissu T.)
|
”Aloitetaan orilla. Se ei tunnu yhtään rauhoittuneen, vaikka juoksutit sitä äsken – tai ainakin siitä lähtee ääntä. Vähän turhankin kanssa.” Elli hymyili anteeksipyytävästi taluttaessaan pienhevosorinsa eteeni. Pikkiksestä tosiaan lähti ääntä, mutta ei se muuten käyttäytynyt huonosti; raudikko käveli nätisti taluttajansa rinnalla, ei rynninyt, ei yrittänyt tammojen luokse.
”Jatka suoraan kolmiolle käynnissä. Kävele kunnolla, minä tasan tarkkaan tiedän kantakirjauksen jäljiltä, että Pikkiksen askelissa on pituutta.”
Pikkuori esitti niin käynti- kuin raviliikkeensä siivosti. Elli käveli ja juoksi pitkällä askeleella, reipasta tahtia, aivan kuten olin pyytänytkin. Pikkiksen matkaavoittavat, tahdikkaat liikkeet pääsivät oikeuksiinsa.
”Etujalkojen liike on vähän ahtaanlaista käynnissä, väljenevät ravissa. Hyvä työntö takaa, ja hyvin juokseva esittäjä! Pysähtykäähän eteeni, niin katsotaan. Noooin.. ei, takaset jäivät väärin päin, peruuta askel. Ja toinen, nyt etuset jäivät alle, ota vielä askel.. Heitä lenkki ja ota uusiksi, askel, toinen, NYT. Noin, hyvä. pysykää siinä.”
Pikkis husiki hännällään ja käänteli päätänsä; sitä selkeästi kiinnosti enemmän aika lailla kaikki, paitsi paikoillaan seisominen. Kaikesta uteliaisuudestaan huolimatta raudikko malttoi mielensä pysyen paikallaan; Ellin ei tarvinnut komentaa, ei palauttaa oriaan takaisin paikalleen.
”Tiedätkin jo kantakirjauksen jäljiltä, että sinulla on todella hyvärakenteinen ori. Ryhdikäs, hyvätyyppinen ja -leimainen pienhevonen, jolla on rakenne kohdillaan. Vähän alakaulaa, kiinnitä tähän huomiota ratsastettaessa, ettei se tuosta nyt enempäänsä kasva. Hyväjalkainen ori, eikä tässä muutenkaan ole isoja vikoja.” Pikkis päästi pitkän, melko kimeän hirnahduksen.
”Juu, olet hieno. Tästä näkee, että intoa ja energiaa on, mutta se kuitenkin kunnioittaa sinua niin, ettei yritäkään sooloilla tai tehdä omiaan. Hieno hevonen, hyvää esittämistä ja käsittelyä.”